|
|
Virusmäentie 9, 20300 TURKU - puh. (02) 250 3636 |
|
|
Konsan perinne- ja kulttuuriyhdistys |
Konsan Kartano
Konsan tilan nykyinen päärakennus valmistui 1880.
Maatila oli Maarian pitäjän Raunistulan kylän tiloista suurin: 90 hehtaaria peltoa, metsää ja asuttua maata.
Turkuun myytiin lihaa, voita, perunoita ja viljaa. Konsan navetta oli tunnettu kohtaamispaikka, josta haettiin päivän
maito ja vaihdettiin kuulumiset.
Varsinainen naispatruuna tuli 1890 taloon naidusta Serafia Mariasta, joka jo 23-vuotiaana jäi leskeksi. Tomerasti emäntä ohjasi satoja torppareita, laajensi tiluksia ja koulutti Lyyli-tyttärestä käsityönopettajan. Serafia hoiti taloa vanhoille päivilleen asti, koska tytärtä kiinnostivat enemmän kulttuuririennot ja matkustaminen kuin navetta-askareet. Serafian jälkeen pellot pienenivät, mutta Lyylin myötä taloon tulvahti sivistystä ja antiikkia. Valtio peri Konsan tilan 1986, sillä Lyylillä ei ollut perhettä eikä testamenttia. Ulla Oksanen osti rakennukset 1994. Siitä lähtien päärakennuksessa on toiminut luontaishoitola. Kivinavetassa maito haetaan nykyisin kahvipöydästä ja tallissa tehdään lahjaostoksia. Konsan tila on palanen maaseutua keskellä kaupunkia. Vaikka lehmipolut on päällystetty asfaltilla ja pellot peitetty taloilla, pihapiirissä on säilynyt häivähdys sata vuotta vanhasta tunnelmasta. ”Piikoja ja renkejä” on vieläkin talossa runsain mitoin, talkoohenki kukoistaa. Yhdessä rakennetaan, siivotaan ja suunnitellaan. Mutta tänä päivänä ei hoideta karjaa vaan ihmisiä ja maanviljelyn sijasta viljellään hengen hedelmiä.
| ; |